Renkailla

Kolumni. Kaj Kunnaksen isoäiti oli istunut renkailla yli miljoona kilometriä, eikä mies itsekään aio autoilua lopettaa. Kohtuus riittää, Kunnas kirjoittaa.

”Kuules isä. Enää ei voi puhua ilmastonmuutoksesta. Nyt ­täytyy jo käyttää sanaa ilmastokriisi…”

Näillä sanoilla nuorempi tyttäreni Sanni ohjeisti minua tässä taannoin. Ja Sannia kuuntelen tänä päivänä sillä korvalla. Hän kun on Brysselissä hommissa. Tavallaan jopa asiantuntijan roolissa muun muassa mitä kierrätykseen tulee. Ilmastonmuutosta seuraten selkeästi tarkemmin kuin isänsä.

Autot, autoilu ja renkaat ovat aina olleet elämässäni läsnä. Äitini, Suomen viides naiseläinlääkäri, oli lapsuudessani tien päällä aamusta iltaan. Muistan, kun hän joskus 70-luvulla sanoi: 

”Nyt olen istunut renkailla yli miljoona kilometriä.” 

 Isäni kanssa tehtiin vaikka mitä autoreissuja. Lappiin, sukellusseikkailuihin Euroopan halki Turkkiin ja perheenä myös hurja matka 1976 Volvollamme Karkkilasta Moskovaan ja takaisin. Silloisessa Neuvostoliitossa. Pensakuponkien kera. Välillä miliisisaattueessakin. Näin jälkikäteen ajatellen: onneksi renkaat tuolloin kestivät…

Euroopan läpi autoilu on nyt saanut jatkoa, kun vaimoni ajelee Etelä-Espanjaan ja takaisin omalla hybridi-Yariksellaan kahdesti vuodessa. Syksyisin sinne. Keväisin sieltä. Ja totta kai itsekin istun auton ratissa suht koht paljon. Etenkin kesäisin, kun keikat vievät meikäläistä Kaustisille, Kajaaniin, Joensuuhun, Kouvolaan ja minne milloinkin. Ja kun tähän lisätään vanhempi tyttäreni Kanadan Quebecissä auton ratissa, niin kyllähän meidän perhe renkaiden päällä aikaa totta viettää.

Sitä on alkanut miettiä yhä enemmän suhdettaan autoon ja autoiluun, varsinkin näinä aikoina, kun ilmastonmuutos – anteeksi, ilmastokriisi – on kaikkien huulilla. Millaista elämä olisi ilman autoa? Pärjäisikö sitä ilman hybridi-Auristaan? Eikä sitä muuten edes tarvitse noin radikaalisti ajatella. Taas tyttäreni Sannin sanoin: ”Katsos isä. Ei sinun tarvitse mikään ilmastonihilisti olla. Tai miksikään ilmastoguruksi tulla. Pienet teot riittävät. Ne ovat kaikki kotiinpäin.”

Ei autolla ajelua tarvitse lopettaa. Voi miettiä, että välillä ottaa junan, välillä menee bussilla. Ja tässähän myös kierrätys tulee kuvaan mukaan. Renkaankierrätyskin. Se on ilmastoteko. Silläkin on yhteisen tulevaisuuden kannalta merkitystä. Renkaankierrätyksellä pienennämme ilmastotaakkaa.

Joten jatketaan kukin sarallamme mietiskelyä. Mitä minä, juurikin minä, voin tehdä luonnon hyväksi. Nimittäin. Pienistä puroista ne Tonavat, Volgat, Kemi- ja Kymijoetkin muodostuvat...

Teksti Kaj Kunnas 

Kaj Kunnas on työskennellyt urheilutoimittajana vuodesta 1989. Nykyään hän tekee juonto- ja matkanjohtajahommia, moderoi ja kirjoittaa.

Palaa otsikoihin