Rengaskierrätyksen tiedotteet
Kuusakoski jatkaa Rengaskierrätyksen operaattorina
Suomen Rengaskierrätys Oy on valinnut kierrätysjärjestelmänsä operaattoriksi Kuusakoski Oy:n 1.1.2016 alkavalle sopimuskaudelle. Jatkosopimus on kestoltaan viisi vuotta ja sisältää option kahdesta lisävuodesta. Yhteistyö kattaa käytöstä poistettujen renkaiden keräyksen, käsittelyn ja hyödyntämisen. Suurimmat haasteet liittyvät jatkossa uusien hyötykäyttöratkaisujen kehittämiseen.
Renkaiden tuottajille, vastaanottopisteille ja kuluttajille jatkosopimuksesta ei aiheudu merkittäviä muutoksia. Sen sijaan renkaiden hyötykäytön osalta edessä on mittavia haasteita, kun lainsäädäntö rajoittaa renkaiden käyttöä kaatopaikkojen rakenteissa ensi vuoden alusta alkaen. Kaatopaikkarakenteiden tilalle renkaille on kehitettävä korvaavaa hyötykäyttöä vuosittain jopa 30 000 tonnin edestä.
Suomen Rengaskierrätys Oy:n toimitusjohtaja Risto Tuominen suhtautuu haasteen ratkaisemiseen luottavaisesti. ”Päädyimme jatkamaan yhteistyötä Kuusakosken kanssa kokonaistaloudellisen arvioinnin pohjalta. Heidän esittämänsä hyötykäyttösuunnitelmat perustuvat asiakkaiden todellisiin tarpeisiin ja realistisiin tavoitteisiin. Emme kuvittele löytävämme kaiken nielevää mustaa aukkoa”, Tuominen tokaisee.
Innovatiivista jalostamista ja hyödyntämistä
Kuusakoski Oy on sitoutunut pitkäjänteiseen kehitystyöhön, jotta vähintään 95 prosentin hyödyntämisaste saavutetaan renkaiden kierrätyksessä jatkossakin. ”Uusi sopimus antaa meille mahdollisuuden varautua tulevaisuuden haasteisiin. Tavoitteena on hyödyntää renkaiden potentiaali raaka-aineena täysimääräisesti. Rengaskumin jalostaminen teollisuuden tarpeisiin vaatii laaja-alaista tutkimus- ja kehitystyötä, innovatiivista ajattelutapaa ja investointeja”, Kuusakosken toimitusjohtaja Atte Kekkonen valottaa.
Rengasmateriaalin keveys, joustavuus sekä eristys- ja läpäisykyky tarjoavat selkeitä etuja vaihtoehtoisiin materiaaleihin verrattuna. Renkaista prosessoidulla jauheella, granulaatilla, rouheella ja leikkeellä on paljon potentiaalisia käyttömahdollisuuksia esimerkiksi urheilu- ja ratsastuskentillä. Rengasrouheen soveltuvuutta muun muassa vesien puhdistukseen testataan parhaillaan useissa eri kokeiluhankkeissa.
Koko maan kattava kierrätysjärjestelmä
Suomen Rengaskierrätys Oy on tuottajavastuuseen perustuvan kierrätyksen edelläkävijä. Kierrätysjärjestelmän piiriin kuuluu tällä hetkellä noin 280 tuottajaa ja 2 900 renkaiden vastaanottopistettä. Käytöstä poistettuja renkaita kerätään talteen ja hyödynnetään vuosittain noin 50 000 tonnia. Renkaita käytetään uudelleen sellaisenaan tai pinnoitettuna, kierrätetään materiaalina tai hyödynnetään energiana jätehierarkian mukaisesti.
Renkaiden kierrätys rahoitetaan kierrätysmaksuilla, jotka kerätään viime kädessä kuluttajilta uusien renkaiden hankinnan yhteydessä. Vanhat renkaat voi palauttaa maksutta kierrätettäväksi mihin tahansa renkaita myyvään liikkeeseen. Renkaiden kuluttajalla ei ole kierrätysvelvoitetta, mutta vastuullinen kuluttaja huolehtii renkaistaan turvallisuutta ja ympäristöä ajatellen.
* * * * *
Suomen Rengaskierrätys Oy
Käytöstä poistettujen renkaiden järjestelmällinen kierrätys käynnistettiin 1995, jolloin rengasalan keskeiset toimijat perustivat Suomen Rengaskierrätys Oy:n tuottajavastuuseen perustuvan kierrätysvelvoitteen hoitamiseksi. Yritys vastaa tuottajayhteisönä renkaiden keräyksestä ja hyötykäytöstä yhteistyösopimuksen tehneiden renkaiden tuottajien puolesta. Huolehdimme kierrätyksestä kattavasti, tasapuolisesti ja tehokkaasti.
Kuusakoski Oy
Olemme asiakaslähtöinen kierrätysliiketoiminnan edelläkävijä, ympäristöstä huolehtiva kierrätyspalvelu-ratkaisujen tuottaja ja alan kansainvälinen osaaja. Intohimo materiaaleja, niiden tuntemusta ja kierrätystä kohtaan ajaa meitä kehittämään innovaatioita, joiden avulla pystymme tarjoamaan entistä tehokkaampia kierrätysratkaisuja. Kaikkea toimintaamme ohjaa pyrkimys ehdottomaan eettisyyteen ja läpinäkyvyyteen, mikä tekee meistä luotettavan yhteistyökumppanin.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Risto Tuominen, Suomen Rengaskierrätys Oy
Puh. 040 717 7200
risto.tuominen@rengaskierratys.com
www.rengaskierratys.com
Yhteiskuntasuhteiden johtaja Risto Pohjanpalo, Kuusakoski Oy
Puh. 020 781 7304
www.kuusakoski.fi